sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Säärystimet pakkaspäivään


Hupsista keikkaa, postaukset on näköjään jääneet aika vähiin viime aikoina!
Mutta keskeneräisiä töitä löytyy entiseen malliin.


Tämän keskenräisen kuvan ottoajaksi paljastui tammkuu 2019. Olin lähdössä jollekin junareissulle, ja silloin pitää saada mukaan työ, joka menee pieneen tilaan. Ja silloin tulee aloitettua usein jotain, mikä ei koskaan valmistu.
Sen muistan, että näitä säärystimiä oli tuskallisen tylsää neuloa, ja siksi ne valmistuttuaan unhotuivat laatikon pohjalle.
  

Mutta nyt kun helmikuun alussa oli tämän liki lumettoman talven ainut pakkasaamu, jolloin mittari laski edes lähelle kymmentä pakkasastetta. Mietin mitä laittaisin töihin kävellessä päälle kun ei ollut päässyt totuttelemaan kylmyyteen. Ja sitten jostain takaraivosta tuli muistikuva, että mullahan pitäisi  olla jossain viittä vailla valmiit säärystimet.
Ja yllättävää kyllä ne aamukiireen keskellä löytyivät, tosin langanpäät olivat päättelemättä. Mutta tällä kertaa myös neula löytyi sieltä mistä pitikin, eikä päättelyyn montaa hetkeä mennyt.


Mitään viimeistelyä en sentään alkanut miettimään vaan kiskaisin säärystimet sellaisinaan jalkaan ja ei kun menoksi. Oli muuten tosi lämpimät. Ja seuraavana päivänä näitä ei enää tarvittu, kun oltiin taas huhtikuun lämpötiloissa.

Lankana seiskaveikkaa ja puikko luultavasti cubics 3,5mm. Mitään erisyistä ohjetta ei ollut, mallineuleina ovat kuuden kerroksen ja kahdeksan silmukan palmikot, joiden välissä on pidennettyä helmineuletta. Lisäyksiä tein aina muutaman kerroksen välein.

-Nanna

**********
P.S. Ollaan muuttamassa laitakaupungilta keskustaan ja sen myötä Nannan Putiikista saa muutotarjouksena kaikki valmiit työt puoleen hintaan.
Jos innostut ostoksille, laita tilaus s-postilla koska suoraan kauppaan en onnistunut alennushintoja laittamaan.

1 kommentti:

  1. Minullakin on näitä säärystimiä ja ne on siitä hyviä että ei tarvitse aina paksuja sukkia tunkea jalkineisiin. Tykkään kovasti.

    VastaaPoista