Minulle on jostain kulkeutunut pari ruskeaa vyyhteä vanhaa seiskaveikkaa. Oli muuten laatu jotain ihan muuta kuin nykyään!
Päätin tehdä tästä tumput itselleni, kun edelliset ovat vuodelta kivi ja kirves ja monen pesun jälkeen näyttävät juuri ikäisiltään. Ne siis roskiin ja uudet puikoille. Tässä vähän kuvitettua ohjeen tynkää, jos malli miellyttää.
Itse käytin 4mm cubics-puikkoja, minulla on aika tiukka käsiala, joten näillä silmukkamäärillä tumpuista tulee aika napakat. 100g vyyhti riitti juuri ja juuri pariin.
Luo suoraan neljälle puikolle: 9, 12, 12, 12s. Siirrä 1. puikon ensimmäinen silmukka 4. puikolle.
Nosta viimeksi luotu silmukka ensimmäisenä luodun silmukan yli ja kiristä. Näin saat siistin aloitusreunan. Nyt puikoilla on 8,12,12,12s =44s.
Neulo 2o, 2n resoria haluttu mitta (minulla tuo on 25krs).
Nyt alkaa kämmenselässä valepalmikko ja kämmenen puolella peukalokiila.
Jaa silmukat puikoille niin, että joka puikolla on 11s ja ensimmäinen kämmenselän puikoista alkaa resorin kahdella nurjalla silmukalla.
Oikean käden tumppu:
1.krs: Neulo ensin 1o, 1n. Resorin oikeiden silmukoiden kohdalla neulo 1o, lk, 1o.
Jokaisen oikean raidan kohdalla silmukkaluku lisääntyy yhdellä. Neulo nurjan raidan kohdalla 2n, ja 2. puikon viimeisen nurjan raidan kohdalla 1n, 1o.
Itse tykkään neuloa kuviot yhdellä puikolla, eli minulla on työssä vain kolme puikkoa: kaksi kämmenen osalla ja yksi kämmenselän osalla. Mutta nämä ovat puhtaasti makuasioita.
Neulo 3. ja 4. puikko oikein.
2. krs. neulo 1. ja 2. puikko kuten silmukat puikolla ovat, neulo edellisen kerroksen langankierrot takareunasta niin, että näkyviin jää reikä.
Peukalokiila:
Aloita 3. puiko alussa peukalokiilan teko: neulo 1s, nosta silmukoiden välistä lankalenkki vasemmalle puikolle, neulo se oikein, kuin se olisi normaali silmukka.
Neulo kerros loppuun oikeaa. Tee kiilan lisäys samoin joka 2. krs (neulo joka toinen krs oikeaa) kunnes 1. puikolla on 20s.
Valepalmikko:
Neulo 3krs niinkuin silmukat ovat puikoilla (3o,2n).
4.krs: neulo oikeat silmukat näin: siirrä 3 silmukkaa oikealle puikolle.
nosta vasemman puikon avulla oikeanpuoleinen silmukka kahden muun yli.
Siirrä kaksi silmukkaa takaisin vasemmalle puikolle.
Neulo 1o,lk,1o.
Toista kerroksia 1-4.
Kun peukalokiila on valmis, neulo 3. puikon alusta 1s, poimi apulangalle 11s, luo 5 uutta silmukkaa ja neulo puikon loput 8s oikein.
Neulo kolme kerrosta oikein ja neulo 4. kerroksella 3. puikon alussa ylivetokavennus (=nosta 1s neulomatta neulo seuraava s oikein, nosta nostettu silmukka neulotun yli). Toista kavennukset joka krs kunnes puikolla on taas 11s.
Jatka neulomista kämmenen puolella oikeaa, kämmenselän puolella kuvioneuletta. Kun tumppu on riittävän pituinen (nimetömän kärkeen saakka), aloita kärkikavennukset:
Neulo 1. ja 3. puikon alussa 1o, ylivetokavennus ja 2. ja 4. puikolla neulo kunnes jäljellä on 3s, neulo 2o yhteen, 1o.
Huom. jätä kämmenselän puolella valepalmikossa langankierrot tekemättä ennen kavennuksia, jolloin silmukkamäärä vähenee alkuperäiseen. Keskimmäisessä valepalmikossa voit halutessasi tehdä langankierrot loppuun saakka.
Kun jokaisella puikolla on jäljellä 2s (tai yhdellä 3 jos teit viimeisen langankierron valepalmikossa), katkaise lanka ja vedä se neulan avulla silmukoiden läpi kaksi kierrosta, poista puikot, kiristä, pujota lanka nurjalle ja päättele.
Nyt sinulla on yksi tumppu valmiina. Tee vasemman käden tumppu peilikuvana: tee peukalokiila 2.puikon loppuun, kiilan jälkeiset kavennukset = neulo 2o yhteen.
Peukalo: ota langalla odottavat 11s puikolle, poimi lisäksi peukaloaukon reunasta haluamasi määrä silmukoita, jaa tasan kolmelle puikolle. Minulla oli 7 silmukkaa joka puikolla, mutta tein tarkoituksella tosi isot peukut, kun pidän tumppujen alla paksuja nahkahansikkaita. Jos käytät tumppuja sellaisenaan tai ohuiden sormikkaiden päällä, poimi silmukoita niin, että joka puikolla on 6s. Neulo oikeaa kunnes peukku on pois näkyvistä. Neulo viimeisellä kerroksella koko ajan 2s oikein yhteen. Katkaise lanka, vedä se neulan avulla jäljellä olevien silmukoiden läpi kaksi kierrosta, poista puikot, kiristä, vedä lanka nurjalle puolelle ja päättele.
Voila: siinä sinulla on tumput.
*************
Facesta lainattu vinkki puikkojen säilytykseen: ostin Prismasta kierteisiä hiuslenksuja, katkaisin pätkän ja kieputin puikkosetin ympärille.
Pysyy saman kokoiset puikot hyvin kasassa, eikä tarvitse aina mittailla ja etsiä "pareja".
Paljon parempi kuin aiempi säilytyssysteemini:
-Nanna