Lankavarastoni on niin mittava, että yleensä vain nappaan hyllystä jotain ja mietin sitten mitä siitä voisi tehdä. Tähän kuitenkin tilasin viime syksynä oikein varta vasten langat Adlibriksestä, ja nyt sitten oli hyvää aikaa lopulta myös itse neulomiseen.
Neule oli tosi mielenkiintoinen tehdä kun missään kohtaa ei neulottu pitkään yhtä ja samaa, vaan koko ajan oli kavennusta ja levennystä, lyhennettyä kerrosta ja raitoja. Minulla on tapana neuloa aina ensin hihat ja sitten vasta loput paidasta.
Olin niin innoissani päästessäni työn kimppuun, että en tarkistanut mitoitusta. Sen seurauksena paita ei istu minulle kunnolla, kun näin lyhytselkäiselle kavennukset ja levennykset eivät osuneet oikeaan kohtaan. Mutta eiköhän tämä kuitenkin käyttöön tule kunhan ilmat syksyllä viilenevät.
Paita tosiaan näyttää siltä kuin siinä olisi kolme erilaista paitaa päällekkäin. Neuleesta löytyy monta hauskaa yksityiskohtaa, kuten eri kohtiin tulevat napinlävet ja ylipitkät hihat
Tässä paita vielä vähän solakamman mallin päällä.
Loputtomasta varastosta löytyi myös juuri oikea määrä oikean värisiä nappeja.
Lankana on Adlibriksen pehmoinen ja kevyt Baby Merino (100% merinovillaa, 50g=180m, konepesu 40°C) ja mallitilkku osui kohdilleen just eikä melkein. Mielenkiinnolla odotan kuinka lanka käytössä toimii. (Hinnalla se ei ainkaan ole pilattu: tätäkin kirjoittaessa näyttää olevan taas www.adlibris.com-verkkokaupassa tarjouksessa 1,52e/kerä).
Käytin metrin mittaisia neliskulmaisia pyöröpuikkoja (3mm, 3,5mm ja 4mm), jotka ovat ehkä puoli milliä ohuempia kuin vastaavan paksuiset pyöreät puikot. Lankaa kului L-kokoon vajaa 11 kerää (4x tumman sininen, 3x vaalean sininen, 2x burgundinpunainen, 1x oranssi ja 1x keltainen).
Olin varannut lankaa tosi reilusti, joten lopuista saa vielä vaikka mitä kivaa :-)
Kesäterveisin Nanna