sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Perustumput


Työkamu ilmoitti tarvitsevansa tumput sävysävyyn hänelle aiemmin lahjoittamani huivin kanssa. Ihmettelin hieman, että mikäs tumppukausi se enää on kun päivälämpötila oli jo pitkään ollut plussan puolella. Mutta kun nämä viime viikolla pääkaupungissa käydessäni luovutin, siellä oli pakkasta liki kymmenen astetta. Ehkä näille siis on käyttöä jo nyt eikä vasta ensi syksynä.


Tumput ovat ihan peuskamaa peukalokiilalla, selkämykseen tein valepalmikkoa.


Reiällisen peukalokiilan etu on se, että tumppua pystyy paremmin sovittamaan kesken työn ja siitä tulee todennäköisemmin tarpeeksi pitkä kuin umpinaisen kiilan kanssa.


Tumppuihin kului vajaa kerä 7-veljestä lankaa. Itse neuloin 4 mm cubics-pyöröpuikolla, joka vastaa noin 3,5 mm pyöreää sukkapuikkoa.


Loppuun vielä kuva siipan appivanhemmiltaan saamista nimpparikukkasista.

-Nanna

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Hardanger-kurssilla



Minulla on sellainen ihana entinen laulukaveri, joka seuraa aktiivisesti käsityökurssitoimintaa ja aina välillä vinkkaa minullekin, että lähtisinkö mukaan. Nyt päätin kerrankin olla se aloitteellinen osapuoli ja bongasin Ahjolan opistosta makrameekurssin ja pyysin kamua mukaan. Hän oli kuitenkin tuohon ajankohtaan jo kielikurssilla, mutta kertoi ilmottautuneensa hardangerkirjontakurssille. No minähän ilmottauduin saman tien mukaan. 
Kurssille mennessä ei ollut nimen lisäksi mitään hajua mihin olin pääni pistänyt, mutta se selvisi kyllä hyvin pian.


Tekniikka on saanut nimensä Norjan Hardangervuonosta, missä sitä on paljon käytetty. Varsinaiset alkujuuret lienevät kuitenkin aasian suunnalla. Tekniikasta on suomennettu aloittelijan opas, jonka tilasin Adlibriksen käsityökirjatarjouksesta, hiukan päälle kympin muistaakseni maksoi.


Kun kurssilla kerran oltiin, niin sitten alettiin harjoitella. Ihan ensimmäiseksi kirjottiin tällainen pieni neliö. Kuva on hiukan huono: siitä ei näy hardangerin perusajateus, eli leikatut reiät; parketti kuultaa niistä läpi, mutta sattuu olemaan niin hyvin työn sävyyn sopivaa, että näyttää enemmän joltain kankaalta :-)


Minulle oli järkytys, että en oikeasti meinannut nähdä mitään! Toki olen huomannut, että pikkuhiljaa ikänäkö alkaa hiipiä lähemmäs eikä kaikkien tuoteselosteiden pinintä pränttiä tahdo enää erottaa. Mutta nyt tuotti ongelmia kankaan lankojen erottaminen, mikä oli huono juttu, koska ne pitää laskea tarkasti. Onneksi kurssiluokassa oli muutama valolla varustettu pöytäsuurennuslasi, ja olipa muuten vallan erinomainen kapistus! (Ehkä sinne optikolle pitää kuitenkin jossain vaiheessa suunnata).


Pienen harjoitusneliön jälkeen sai tehdä mitä halusi. Jotkut kurssilaiset olivat harrastaneet hardangeria tai jotain muuta kirjontaa enemmänkin, ja heidän käsissään syntyi tosi hienoja juttuja. 
Minä käytin kolme jäljellä ollutta kurssi-iltaa yhden ja saman pikkupiperryksen tekemiseen, eikä se tullut edes valmiiksi. Saa nähdä tuleeko koskaan.


Mutta perustekniikka kuitenkin jotenkuten alkoi hahmottua. Ja tämä oli sen verran harvempaa kangasta, että pärjäsin ilman suurennuslasia :-)


 Työhön on käytetty jotain opettajan antamaa palttinakangasta, lanka on 8-numeroista helmilankaa, josta löytyi Ompelijan maailmasta yli 80 eri sävyä. Samalla ostosreissulla mukaan tarttuivat tuollaiset hauskan muotoiset ja äärimmäisen terävät lankasakset.

Minusta on kiva tutustua uusiin ja erilaisiin käsiyötekniikoihin, kuten nyt tähänkin. Tuo yksi reikäjono on täytetty paulapistoilla ja niiden teko oli yllättävän hauskaa, ja aloin heti miettiä, voisiko niitä käyttää jossain neule- tai virkkaustyössä.


Mutta edelleen olen sitä mieltä, että neulat ja minä emme tule kovin hyvin juttuun. Minulta tuo kirjonta sujui niin hitaasti, että jos olisi pitänyt kapiot saada aikaan, niin vanhaksi piiaksi olisin jäänyt :-)
Onneksi kapioita ei ole tarvinnut tehdä, eikä meidän huushollissa hienoille liinoille oikein olisi käyttökään.
Tulppaanit ovat siipan hankinta naisten päivän kunniaksi.

kirjaili Nanna



sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Ninjago-sukat


Työkamu oli huomannut, että lapsenlapsen villasukat olivat kaikki jääneet pieniksi. Siispä hän pyysi minua apuun. Kyselin, että onko pojalla jotain erityisiä kiinnostuksen kohteita tai fanittaako jotain urheilujoukkuetta. On kuulemma kova Tappara-fani paitsi silloin jos Ilves sattuu voittamaan. Ja Lego Ninjagot ovat myös tosi in.
En uskaltanut ottaa sitä riskiä, että pojalla sattuisi olemaan tärkeällä hetkellä väärän joukkueen sukat jalassa, joten kurkkasin, josko Pinterestistä löytyisi jotain kivaa Ninjagoon liittyvää.
Ja löytyihän sieltä, kaikki sarjan hahmot ristipistomalleina.
Eipä siis muuta kuin sukat puikolle.


Päätin kirjoa kuviot silmukoita jäljitellen valmiin neuloksen päälle sitä mukaa kuin vartta syntyi. Tämä on mielestäni paras tapa: kun neulos on auki molemmista suunnista, niin on helpompi ommella.


Ja tällaiset sukista sitten tuli.


Toisen parin tein ihan vaan perusmallilla. Sininen lanka sattui olemaan sopivasti samaisen työkamun villatakin jämiä :-)


Luovutin sukat ja tyytyväisenä päätin siirtyä hiihtoloman viettoon.
Mutta samana iltana sain tekstarin, että nyt oli käynyt niin, että Ninjago-sukat olivat olleet niin mieluiset, että nyt pikkuveli haluaisi samanlaiset vaikkei hänellä varsinaista puutetta sukista olekaan.
Ei siinä sitten auttanut muu kuin ottaa puikko ja lankaa junamatkalle mukaan. Mutta kirjonnan päätin tehdä vasta palattua.


Tämä vaihtoehto osoittautui paljon huonommaksi ja hankalammaksi toteuttaa kuin avonaisen varren kirjominen. Myös resori venyi, kun kaikki ompelu tapahtui suuaukon kautta, ei onneksi kuitenkaan kovin pahasti.


Varmistin ennen aloitusta, että tehdäänkö ihan samanlaiset vaiko eriväriset. Pojan valinta oli eriväriset, että eivät sekoitu niin helposti ison veikan sukkiin.


Ukkeleille löytyy oikein nimetkin, vihreä on Lloyd, punainen on Kai, sininen Jay ja valkoinen Zane. Kaikki ukot ovat korkeudeltaan 33 kerrosta, ja muut ovat 24 silmukan levyisiä paitsi valkoinen, joka on 26 silmukkaa.
Koska neulottu silmukka ei ole ihan neliön muotoinen, valmis kuvio on hieman littanampi kuin mitä ristipistomallina. Mutta ei se varmaan paljoa tunnistusta haittaa.


Sukat on neulottu Nalle-langasta 3mm cubicks-pyöröllä, pohjaväriä kului 28 ja 30 koon sukkiin puolisen kerää. Ukkelit on kirjottu Nallella sekä saman vahvuisella Maijalla, jossa on paljon enemmän värejä kuin Nallessa. Kaikki kirjontalangat ovat jämiä värikkäistä peittoprojekteista.
Kuviot löytyvät esim. Pinterestistä hakusanalla "ninjago cross stitch".

Toivottavasti näitä ei tarvitse enempää tehdä: yhden ukkelin kirjomiseen kului suunnilleen kuusi tuntia :-)

silmukoi Nanna

lauantai 26. tammikuuta 2019

Nurmilintu


Sain Riitta-tädiltäni joululahjaksi kolme ihanan väristä ja pehmoista lankakerää. Mietin pitkään tehdäkö pipo, säärystimet, tumput tai jotain muuta, ja päädyin lopulta kokeilemaan Nurmilintu-huivia. Malli on Heidi Alanderin ja löytyy suomenkielisenä veloituksetta Ravelrysta. Tämä malli on ainakin Facebookin neulontaryhmissä kovin suosittu, mutta näin pitkään meni, että siihen itse käsiksi pääsin.


Malli on tosi helppo "aivot narikkaan" tyyppinen neulottava, ja siinä mielessä siis mukava telkkarinkatsomistyö. Päädyin tekemään pitsiosuudet sileänä neuleena, mutta ehkä olisi kannattanut tehdä ohjeen mukaisesti aina-oikeaa kuten muukin huivi on.
Tällainen myttykasahan tuo työ taas on suoraan puikoilta pudonneena...


...mutta kastelu,


kevyt puristelu pyyhkeen sisällä 


ja tosi agressiivinen pingotus (venytän niin paljon kuin neulos vain antaa kosteana myöten)


avaavat kuviot ja huivin muodon näkyviin


Nurmilintu on hauskasti epäsymmetrinen ja siitä mukava malli, että siitä voi tehdä niin pitkän kuin haluaa.


Huivin voi pukea monella tapaa.


Lanka on Sandnes Garnin Mini alpakkaa, jota neuloin 4mm cubicsilla. Keristä jäi ehkä viidesosa jäljelle. Jotenkin minun käsissäni neuloksesta tuli kauhean epäsiistiä, mutta onneksi pingotus häivyttää pahimman epätasaisuuden. Malli oli sen verran mukava neulottava, että voisin kuvitella tekeväni toisenkin. Tosin sitten pitsikuvionkin ohjeen mukaisesti.

-Nanna


lauantai 12. tammikuuta 2019

Pikkupeittoja hyväntekeväisyyteen


Minulle sattui syksyllä kardinaalimoka: kuvittelin tilaavani AdLibriksestä ihanan herkullisia huivilankoja, mutta sainkin jättipaketin, jossa oli suuria kutosen puikoilla neulottavia lankakakkuja.
Alkujärkytyksestä selvittyäni pohdin mitä noista voisi tehdä. 


Päädyin virkkailemaan pikkuisia peittoja C2C -tekniikalla (=kulmasta kulmaan).
Kysyin Nuttu-projektilta, ottaisivatko he peitteet vastaan eteenpäin toimittettavaksi, ja he suostuivat mielellään. 


Nuttuprojetki on Pirkko Tuppuraisen ideoima hyväntekeväisyysprojekti, jossa vapaaehtoiset neulovat standardityyppisiä vauvannuttuja, jotka viedään apua tarvitseville, lähinnä sairaaloihin esim. Etiopiassa, Afganistanissa yms.. Nutun nettisivulta voit lukea tarkemmin projektin historiasta ja avustuskohteista. Heillä on myös aktiivinen facebook-ryhmä. Siellä kerrottiin, että syyskuuhun mennessä nuttuja oli neulottu 157 000, minkä lisäksi vapaaehtoiset neulovat myös kypärämyssyjä, junasukkia- ja tumppuja. Tällä hetkellä nuttumäärä on varmaan tuhansia huikeampi.


Minun projektipeittoni virkkasin 5,5mm koukulla suunnilleen yhden peiton kerästä.


Valmiita peittoja tuli 15 kappaletta viidessä eri värissä. Lanka on Kartopu Jersey-nimistä, yhdessä kerässä on 200g (360m). Materiaali 80% akryyliä, 20% villaa.


Sujautin paketin täytteeksi vielä muutaman aiemmin virkkaamani pikkupeiton. 

Jos haluat osallistua Nuttuprojektiin, heidän sivuiltaan löytyvät ohjeet neuleisiin sekä valmiiden asujen lähettämiseen. Keräys on voimassa jatkuvasti.

**************


Toinen joulunaluspaketti lähti Lankava Oy:n ja Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen, jossa lahjoitetaan lämpöisiä asusteita vähävaraisten perheiden lapsille. Tyhjentelin varastosta nelisenkymmentä huivia, parit säärystimet ja parisenkymmentä helminauhaa. 

*********

Järkyttävintä tässä kaikessa oli, että missään ei näy, että jotain olisi poistunut, vaan edelleen joka paikka pursuaa lankaa sekä keskeneräisiä ja valmiita käsitöitä :-)
Toistaiseksi vuoden alussa alkanut langanostolakkoni on pitänyt, mistä olen oikein ylpeä :-)

terkuin Nanna


keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Rastapipo ja riisiapua


Työkaverini Eija-Riitta oli pari vuotta sitten käynyt Gambiassa, ihastunut maahan ja sen ihmisiin ja tehnyt sen jälkeen jo useamman Gambian reissun. Nähtyään edellisen rastapiponi kuvan hän pyysi tekemään samanlaisen mutta Gambian lipun väreissä. 


Hän kertoi, että lipussa punainen väri kuvaa aurinkoa ja savannia, sininen Gambia-jokea, vihreä maata ja metsiä ja valkoinen rauhaa. Pipo oli menossa Eija-Riitan gambialaiselle ystävälle, jolla on oikeasti isot rastat.


Tein siis pipon puuvillasta samalla mallilla kuin edellisen, mutta paljon isommalla ympärysmitalla ja paljon isommalla pussilla. Meillä ei ollut juttua siitä oliko pipo sopiva vai ei, koska puhumista riitti paljon tärkeämmästä asiasta.

*************

Ensimmäisellä Gambian-reissullaan Eija-Riitta oli halunnut nähdä paikallisen koulun. Ystävä oli vienyt hänet muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kyläkouluun.

Koululuokka.  Kuva: Eija-Riitta

Koulussa on noin 800 oppilasta. Koulussa oli myös tarjolla ruokaa, mutta vain sellaiset lapset voivat syödä, joilla oli varaa maksaa ruoasta, jonka paikalliset naiset tulivat päivittäin koulun pihalle valmistamaan. Suomalaiseen kouluruokailuun verrattuna tämä kuulostaa tietysti järkyttävältä eikä Eija-Riitta toimen naisena voinut jättää asiaa näin. 

Riisisäkkejä. Kuva: Eija-Riitta

Hän lähti gambialaisystävänsä kanssa lähikaupunkiin riisiostoksille. Isoon maastoautoon mahtuu kerralla 400kg riisiä ja siitä riittää ruokaa koko koulun lapsille kahdeksi viikoksi, eikä yhdenkään lapsen tarvitse ateriastaan maksaa.

Kouluruokailua ulkosalla. Kuva: Eija-Riitta
Koulun keittiö. Kuva: Eija-Riitta
Koulun keittäjä työssään. Kuva: Eija-Riitta

Eija-Riitta näytti mainion kuvan "koulun keittiöstä". Keittiö oli iso pata ulkotulella, missä lähikylän naiset kävivät vuoroin koululaisille ruokaa laittamassa. Monelle koululaiselle tämä on päivän ainoa ateria ja sitä osataan myös arvostaa.

Arvokasta apua. Kuva: Eija-Riitta.
Eija-Riitalla on takanaan jo usemapi Gambian-matka, ja jokaisella reissulla hän on pyrkinyt viemään koululle riisikuorman. Hän kertoi, että kun auto kurvaa pihaan, oppilaat ovat innoissaan ottamassa riisilahjan vastaan.

Ruokahetki. Kuva: Eija-Riitta.

Yhden suomalaisen on kuitenkin mahdotonta kovin pitkään kokonaista koulullista oppilaita ruokkia. Eija-Riitta kertoi, että hänen ystävänsä Gambiassa käy ostamassa riisin ja toimittaa sen kouluun niin usein kuin rahaa vain saadaan tarpeeksi kokoon. Parasta olisi tietysti avustuksen turvattu jatkuvuus ja säännöllisyys. Riisi-avustusta varten on avattu tili, johon Eija-Riitan tuttavat ovat antaneet kertalahjoituksia ja jotkut lupautuneet kuukausittaiseen säännölliseen avustukseen.

Koululaisia. Kuva: Eija-Riitta.
 Hienoin juttu mikä jäi mieleen oli, että tämän Eija-Riitan projektin myötä kouluun on tullut lisää oppilaita: vanhemmat ovat kuulleet, että koulussa saa ilmaisen aterian, ja ovat siksi lähettäneet lapsensa opin tielle.
Lasten koulutus on paras sijoitus huomisen puolesta. Eija-Riitalle iso hatunnosto <3
 Ja kiitos siitä, että voi edes pienellä panoksella olla mukana näin hienossa toiminnassa.
Jos sinua kiinnostaa projektin avustaminen, niin voit minun kauttani saada Eija-Riitan yhteystiedot. Pienistä puroista kasvaa iso virta.

Kuvat ja kirjoitus Eija-Riitan luvalla.
-Nanna





lauantai 29. joulukuuta 2018

Miralda-huivi


Hyvät hyssykät, olipas edellisestä postauksesta hurahtanut aikaa! Mutta vielä ehtii pari kuvaa laittaa vanhan vuoden puolella :-)


Sain jokin aika sitten viestin, jossa kysyttiin, onko minulla valmiina muita haapsalu-tyyppisiä huiveja kuin Miralda. Hetken löi tyhjää, että mikä Miralda. Kunnes hoksasin, että minulla oli putiikin puolella myynnissä ihka ensimmäinen neulehuivini ever, neulottu ehkä vuonna 2010. Kyseessä oli puhdas hajoittelukappale, jonka neuloin sellaisesta jättiläiskerästä, joka oli jostain minulle kulkeutunut.


Huivi löytyi laatikosta, ja olihan se ihan järkyttävän näköinen. Mutta ennenkaikkea sitä ei ollut pingotettu, Ja niin paljon kuin olen pingottamisen puolesta paasannut. Hiemankos nolotti.


No eipä mitään, upotin huivin vesiämpäriin ja venyttelin sen karttaneuloilla alustalle kuivumaan ja otin sitten lähikuvat virheistä, jotka huivista löytyy:


pahin ehkä tuo keskisilmukan ympäristö, joka näyttää pingotuksen jälkeenkin rumalta.
Mutta kuvien jälkeen asiakas halusi huivin kuitenkin ostaa, ja kun sovimme hinnan vastaamaan harjoittelukappaletta, niin kummallekin jäi sitten hyvä mieli. 


Pakko tunnustaa, että onhan tämä kaunis malli. Ja pingotuksen jälkeen kuitenkin ihan siedettävän näköinen harjoitustyöksi. Pingotus toi huivin yläreunaan puolisen metriä lisää pituutta ja kuviot erottuvat huomattavasti kauniimmin. Lanka ei kuitenkaan ole vironvillaa vaan paksua villasekoitelankaa, joten sormustestiä ei kannattanut kokeilla :-D (Aidot haapsaluhuivithan ovat niin unelman ohuita, että mahtuvat sormuksen läpi.) 


Miraldan ja monen muun kauniin haapsaluhuivin ohjeet löytyvät tästä Nancy Bushin Pitsihuivit neuloen -kirjasta.

postaili Nanna