Sain blogihaasteen In The HouZen Minnalta.
Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä ja lisää
lukijoita blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.
Säännöt:
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka
haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haastajan tulee valita 11 blogia jossa on alle 200
lukijaa
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut, ja kenet
sinä haastat
6. Ei takaisin haastamista
4. Pinaattilätyt ovat parhaita pakastepuolukoiden kanssa.
5. Vaikka olen asunut yli puolet elämästäni Pirkanmaalla, miellän itseni edelleen pohjalaiseksi, keski- sellaiseksi. Hämäläinen mielenlaatu on minulle edelleen pieni mysteeri.
6. Olen kotihiiri. Omasta kolosta lähteminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Inhoan sitä, että joudun perustelemaan kotona viihtymistäni. Itse ihmettelen ihmisiä, jotka haluavat koko ajan jonnekin muualle.
7. Olen yökukkuja. Aamut ovat kauhistus. Ja silti teen nykyään töitä kahdeksasta neljään. Tähän dilemmaan sain onneksi henkistä tukea kun yhtiömme lääkäri luennoi ihmisten nukkumistyypeistä. Tutkimuksen mukaan kolmannes ihmisistä on geneettisesti aamuvirkkuja, kolmannes yökukkujia ja kolmannes sopeutuu kumpaan rytmiin vain. Haukottelen aamuisin siis hyvällä omalla tunnolla, sehän johtuu geeneistä!
8. Olen kasvissyöjä (ja kalan). Kummitytön haaste vuonna 2010 lihattomasta marraskuusta jäi pysyväksi olotilaksi.
9. Alias on lautapelien ykkönen. Olen siinä hyvä, koska minulta ovat aina sanat hukassa ja sen vuoksi saan päivittäistä käytännönharjoitusta tarkoittamieni sanojen selittämisessä.
10. Jos olisin jokin eläin, niin olisin ehdottomasti kissa; laiska, itsenäinen ja itsepäinen.
11. En juokse. Mutta pidän kovasti kävelemisestä ja kävelen usein pitkiäkin matkoja.
Minnan 11 kysymystä:
1. Jos olisit supersankari, mikä supervoima sinulla olisi? -Olisin multitalentti Maija Poppasen tapaan: laukusta löytyisi kaikki tarpeellinen, asiat ja ihmiset pysyisivät järjestyksessä ja osaisin laulaa, tanssia ja lentää sateenvarjolla.
2. Kuinka hallitset stressiä? -Mitä, voiko sitä hallita?
3. Mikä saa sinut leijailemaan pilvissä? -Mikä milloinkin. Joskus joku tunnelma, joskus jokin laulu, tapahtuma, ruoka... mitä näitä syitä nyt onkaan.
4. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua? -Kotona?
5. Mikä on suurin haaveesi? -Joku löytäisi sävellykseni ja esittäisi niitä.
6. Mitä ilman et voi elää? -Musiikki ja käsityöt.
7. Mikä on kotisi suurin turhake (=asia, mitä ilman voisi
todellakin elää...) ? -Spontaani vastaus oli että mies, mutta ei sentään :-) Onhan tuota turhaa tavaraa vaikka kuinka, mutta että suurin? Ehkä kuivausrumpu tai auto.
8. Mikä on mottosi? -En ole vielä löytänyt.
9. Minkä kirjan luit viimeksi tai mikä sinulla on juuri
kesken? -Peter Wattsin "Sokeanäkö" sekä Michael Mosley & Mimi Spencer: "5:2 dieetti -syö, paastoa ja elä pitempään" :-)
10. Mikä on kaunista? -Toisten huomioon ottaminen, luonnollisuus.
11. Mikä on rumaa? -Itsekkyys, valehtelu, epäaitous.
Minun 11 kysymystäni:
1. Paras ystäväsi?
2. Perinteinen: kolme asiaa, jotka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
3. Mikä saa sinut näkemään punaista?
4. Mikä ilahduttaa sinua?
5. Mitä asiaa sinusta ei monikaan tiedä?
6. Suosikkiaamupalasi?
7. Mieleenpainunein opettajasi ja miksi?
8. Paras luonteenpiirteesi?
9. Mikä eläin kuvastaa sinua parhaiten?
10. Millainen musiikki sinua puhuttelee?
11. Pisin kuulakaaresi?
11 haastamaani blogia :
3. Ouska
10. Käsityön maailma