keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Raitaa, raitaa ja... raitaa



Sain syksyllä 11-vuotiaalta pojaltani synttärilahjaksi kolme kerää seiska veikka raitaa. Sinistä. Ja saatteeksi, että ei saa tehdä myyntiin.


No, ei muuta kuin kimppuun. Ensimmäiseksi pojalle sukat. Kuten kuvasta näkyy, näitä on käytetty ahkerasti :-)
Ja lanka ei kyllä ainakaan parane vanhetessaan :-/ 


Ensimmäisen sukat jalassa nukutun yön jälkeen niissä oli reikä. Ei auttanut muutakuin ottaa parsinneula käteen ja ehjätä sukka.


Seuraavat sukat tuli omiin jalkoihin... usein harrastamaani neljän kerroksen helppoa kuvioneuletta ja vahvistettu kantapää.
Ohjeeksi väännettynä tästä, sormikkaiden varressa ja tumppujen selkämyksessä.
(Arvatkaa onko helppo toimia samaan aikaan sekä kuvaajana että mallina!)


Työporukan pikkujouluristeily myrskyisellä Suomenlahdella (niin, se syksyn pahin 35m/sek) toimi alkusoittona näille broken seed -sukille, joiden helppo mallineuleohje löytyy täältä.


Tässä samassa kuvassa kaikki neljä erilaista sukassa käytettyä mallineuletta: 2o2n resori, neljän kerroksen vahvistetty kantapää, varsinainen broken seed -mallineule sekä tällä  kertaa sukan pohja perus oikeaa raitaa. 



Sitten ei enää sukanteko maistunut, joten siirryin yläraaja-osatolle.
Ensin kämmekkäät, vilukissa kun olen.
Näiden ongelma vain on se, että ahneuksissani (ja viluissani) neuloin sekä kämmenosan että peukut niin pitkiksi, että nämä kädessä ei voi tehdä juuri muuta kuin katsella telkkua ja lukea :-) Mutta eipähän palele.


Sitten pojalle vielä tumput. Ja juuri kreivin aikaan, lämpötila putosi 15 asteella. Tumput on siksi niin pulleat, kun niissä on topparukkaset sisällä :-).


Ja tämän verran vielä jäikin. Mutta olen niin kypsä siniseen raitalankaan, että tämä saa mennä jämälankakoppaan tulevaisuutta odottamaan.


Vielä lopuksi ryhmäpotretissa.

-Nanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti