tiistai 6. tammikuuta 2015

Sinisiä kalloja


Nykyään kaikki päivitykseni alkavat lauseella "Maija-lankaa tuhoamassa". Niin nytkin.
Valittelin aiemmin, että inhokkiani sähkönsinistä on likemmäksi parikymmentä kerää jäljellä. Vaan eipä ole enää kuin vajaa kaksi!

Pitkästä aikaa päätin itsekin virkata taas pääkallohuivin, kun näiden ohjesivu näyttää olevan blogin eniten katsottu päivitys.


Olen joskus kinannut jonkun kanssa, että kannattaako niitä huiveja pingottaa kun höyryttäminen on niin paljon helpompaa ja nopeampaa. Mielestäni kannattaa: yllä sama huivi suoraan koukulta ja alla sama huivi pingotettuna. 
Osa kastelee huivit ja pingottaa kosteana, minä pingotan ensin ja suihkuttelen sitten suihkepullolla kosteaksi ja annan kuivua.


Pingottaminen siis avaa kuviot kunnolla näkyviin, sekä neulotut että virkatut. Tuo alusta on Biltemasta kympillä ostettuja lasten ruutuhyppelymattoja (2pkt), sellaista pehmeää massaa johon nuppineulat on helppo pistellä. Ainut huono puoli on, että numerot tahtovat irtoilla :-) Kyttään siis, jos jostain joskus löytyisi yhtä edullisia mutta ilman leikattuja kuvioita olevia palasia. Käsityöliikkeissä on vastaavia, mutta kovin arvokkaita. Näiden hyvä puoli on, että on helppo säilyttää omissa vetoketjullisissa pusseissan ja että alustan voi rakentaa minkä muotoiseksi vaan, kulloisenkin tarpeen mukaan.




Kokoa huiville tuli 170x83cm, viimeisellä rivillä on 9 kalloa.
Lanka Maijaa (85% villa, 15% polyamidi, konepesu 40°) 335g, koukku 3,5mm.  


Virkkasin näitä sitten kaksin kappalein :-)
Ja se ohje löytyy aiemmasta päivityksestä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti