tiistai 4. lokakuuta 2016

Torkkupeitto kukkapilvi


Nyt on taas noloa tunnustaa näiden ufojeni (unfinished objekt = keskeneräinen juttu) pitkää elämänkaarta, mutta tällainen ympyrätehdas minulla kuitenkin oli käynnissä jo viime marraskuussa.


Ajattelin taas pienentää jämälankavarastoa ja tehdä jotain värikästä.


Lopulta kasassa oli 180 eriväristä pääasiassa Maija-langasta virkattua ympyrää, jotka unohtuivat  sitten huopakoriinsa melkein vuodeksi, kunnes ne jotain täysin muuta etsiessä hyppäsivät taas ihmisten ilmoille. 


Eipä siinä muuta kuin asettelemaan paloja jonkinlaiseen epäjärjestykseen, ainoana johtotähtenä, ettei vierekkäin tule täysin saman värisiä yksilöitä.


Pohjaväriä en uskaltanut jättää pelkkien jämäkerien varaan, vaan ostin oikein kunnon kasan ei-ihan-puhtaanvalkoista Maijaa.


Olin joskus aiemmin törmännyt continuous-join-as-you-go -yhdistämistekniikkaan, ja nyt päätin kokeilla sitä käytännössä. Englanninkielinen ohje kuvineen löytyy linkistä.


Sitten vain virkkaamaan. Tekniikka on tällaiselle lankojen päättelykammoiselle ihan taivaan lahja: normaalitapaan pala kerrallaan ympäröitynä ja yhdistettynä valkoisesta langasta olisi tullut pääteltäviä pätkiä 360 kappaletta, mutta tällä tekniikalla niitä oli vain kaksi: alku ja loppu. Ja toki pientä viilaamista aina kerien vaihtokohdissa.


Etenee hitaasti mutta varmasti...


...ja valmista tuli.


Lisäsin vielä hieman leveyttä isoäidinruuduista tutulla kaistaleella 


ja tein piparkakkureunukset pinkillä ja vaaleanvihreällä Nalle-langalla.


Valmiille peitolle tuli kokoa 85x142cm ja painoa 967g.
Kyllä tähän kelpaa kietoutua telkkaria tai takkatulta tuijottamaan.


Tekniikka oli ihan toimiva, mutta liitoskohta jäi minun makuuni liian muhkeaksi. Mutta jos käyttäisi piilosilmukan sijaan pelkkää koukun irrottamista ja simukan läpi vetämistä, niin lopputulos olisi kevyemmän näköinen. Tämä ohje itselle muistiin seuraavaa kertaa varten.

Langat siis Gjestal Maijaa (85%villa, 15% polyamidi, konepesu 40°) ja Novita Nallea (75% villa, 25% polyamidi, konepesu 40°), virkkuukoukku 3,5mm.
Ja valmis torkkupeitto löytyy Putiikin hyllystä.

Syysterveisin Nanna

*******





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti