lauantai 20. huhtikuuta 2013

Rannekorupäivä


Tänään innostuin katsomaan kaksi viimeisintä Voice of Finland -jaksoa, ja samalla väkertelin nipun rannerenkaita.

"Mommy":
Akryyli- ja metallihelmiä.


"Love":
Akryyli- ja metallihelmiä.


"Peace":
Akryyli- ja metallihelmiä.


"Moss":
Vaha- ja akryylihelmiä.


No niin, kahden jakson jälkeen harmittaa ihan kauheasti Ingan putoaminen, siinä olisi ollut taitoa ja karismaa koko kisan voittoon asti. Sen sijaan finaalissa laulaa Ike ilman aiempaa laulukokemusta ja niin nuotin vierestä, ettei sitä voi kuunnella ilman suurta myötähäpeää. Mutta kansa päättää ja mutinat pois.


Tässä työn tulokset yhteispotretissa. Akryyli-, metalli- ja vahahelmet on pujotettu joustinsiimaan, rannekorujen pituudet vaihtelevat 18-19,5cm välillä.
Ja Putiikin hyllyltä nämäkin löytyvät.

-Nanna-





sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Zinnia -shaalihuiveja kaksin kappalein


Luet parhaillaan Silmukoita -blogin sadatta postausta. Virstanpylväs kai tämäkin.
Ruotsinkielisessä Facebook-ryhmässä on vallalla boomi, jossa neulotaan Garnomeran suunnittelemaa Pyttipanna -huivia. Siinä on idana neuloa ensin kapea pitsireunus ja sen jälkeen varsinainen huiviosa halutun muotoiseksi. 
Päätin kokeilla vastaavaa tekniikka, mutta päädyin lopulta virkkaamaan vanhaa reunapitsikuviota.


Puolitoista metriä myöhemmin....


Ja tässä jo valmiina.
Pitsin yläreunasta siis poimitaan silmukat ja neulotaan lyhennetyin kerroksin keskeltä reunoja kohti, joka kerroksella muutama silmukka  enemmän kuin edellisellä. Näin huiviin tulee hieman kaarevuutta.


Lähis...


Kaverukset...


Itseasiassa tein tämän puuvillaisen ensin, ja ajattelin sitten kokeilla paksummasta langasta samanmoista. Hyvin toimii kummatkin ja näitä oli tosi hauska tehdä.



Mietiittin pojan kanssa nimeä huiville, jokin kukka noista kaarista tulee mieleen. Päädyttiin "Zinniaan", joka on oppineenkukan tieteellinen nimi :-)


Zinnia Natural
Lanka Gjestal As Janne (85% villa, 25% polyamidi, konepesu 40°).
Virkkuukoukku 5,5mm, pyöröpuikko 6mm. 
Valmiin huivin koko on 145x24cm.


Zinnia Summerday
Lanka Schachenmayr Catania Fine Color (100% puuvilla, konepesu 40°)
Virkkuukoukku 2,5mm, pyöröpuikko 3mm.
Valmiin huivin koko 130x17cm.

Molemmat Zinniat löytyvät Putiikin huivihyllystä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Ripaus silkkistä ylellisyyttä



Ostin reilu kuukausi sitten Lontoosta pari vyyhteä ylellistä merino-silkkilankaa. Ensimmäinen vyyhti on nyt käsitelty. Huivi/shaali siitä tietenkin tuli. Valitettasti hukkasin kuvan jossa työ oli vielä "vaiheessa", mutta tapani mukaan en viitsi vyyhtejä keriä, vaan neulon suoraan vihinpuulta. Kätevää, mutta rajoittaa neulomisen sellaiseen paikkaan, johon vihinpuun saa näppärästi asetettua. Minun tapauksessani se tarkoittaa alkerran sohvaa television edessä. 
Tämä on siis jälleen yksi TV-neuleistani. Shaalin tekemiseen kului monen monta leffaa ja vielä usempi sarjafilmi. Onneksi Elisa-viihteessä on mitä katsoa (tallennettujen leffojen määrä tällä hetkellä 400 ja sarjoja toinen mokoma!)


Kymmeniä tunteja myöhemmin...
Lopulta tuli kuitenkin valmista. Ja lankaa vielä jäikin kokonaista viisi kierrosta vihinpuulle :-) 


En ole koskaan ennen pingottanut käsitöitäni; langat joista normaalisti neulon tai virkkaan ovat sen verran kestävää tavaraa, että viimeistelen ne höyryraudalla. Tämä on kuitenkin herkempi tapaus. Joten tuumasta toimeen. Pingottamista silmälläpitäen ostin pari vuotta sitten Biltemasta kaksi lasten ruutuhyppelymattoa, joiden materiaali on tuollaista huokoista ja pehmeää (mitä-lie), johon nuppineula helposti uppoaa, mutta sen verran vahvaa, ettei taivu ainakaan näin kevyen huivin vaikutuksesta. Ja mikä parasta: nämä ovat koottavia, joten säilyttäminen ei suurta tilaa vie.


Kas näin. Ja kastelu suihkepullon avulla.


Pitiskuvio tulee pingotuksen jälkeen ihan eri tavalla esiin.


Olkkarin lattialla... (148x46cm)


Parvekkeella luonnon valossa huivi näyttää ihan eri väriseltä. Johtuu varmaan silkistä, joka tuo pientä kiiltoa ja heijastaa valoa monin eri tavoin.



Kaunis, vaikka itse sanonkin :-)

Lanka Fyberspates'n Scrumptious lace (45% silkkiä, 55% merinovillaa, käsinpesu haaleassa vedessä). 
Käytin 3mm puikkoja, ja huivilla on isosta koostaan huolimatta painoa alle 100g, vyyhdissä kun oli lankaa 1000 metriä. Tämäkin päätyy Putiikin hyllylle.

-nanna- 


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tossusukat vai sukkatossut?


Tässä vinkki nopeisiin sukkatossuihin, tossusukkiin, nilkkasukkiin, tai miksi näitä nyt haluaisikaan nimittää... Rakkaalla lapsellahan niitä tunnetusti on useampia. Lanka seiskaveikkaa, kuinkas muuten. Lisäksi tarvitaan 4mm sukkapuikot ja virkkuukoukku (käytin alussa 4mm, reunan viimeistelyyn 3mm koukkua).


Tekniikka on sama kuin kärjestä varpaisiin tehdyt sukat, mutta nämä aloitetaan kantapään keskeltä.


Jos osaat jo tehdä kieputusaloituksen kahdelle puikolle, voit käyttää sitä. 
Toinen helppo tapa on virkata 8 löysää ketjusilmukkaa ja poimia sen molemmin puolin 8s sukkapuikoille...


...kas näin.


Sitten vaan jaetaan silmukat neljälle puikolle ja joka toinen kerros lisätään 1. ja 3. puikon alussa sekä 2. ja 4. puikon lopussa yksi silmukka kiertäen kahden reunimmaisen silmukan välisestä lankalenkistä.
Jatketaan lisäyksiä, kunnes jokaisella puikolla on 14s. Neulo vielä 1 krs oikein. 
(Jos ihmettelet tuota turkoosia merkkiä, niin se on indikoimassa kerroksen vaihtumiskohtaa.)


Neulo ensin 1. puikon alusta 1s sinisellä, ota sitten mukaan apulanka (joka lopuksi poistetaan), neulo sillä 26s ja nosta viimeinen sininen silmukka työhön. Palaa nyt saman puikon alkuun, nosta sinisellä neulottu s, ja neulo apulangan silmukoiden yli normaalisti oiken. (Kun apulanka lopuksi poistetaan, avautuva reikä on se, josta jalka työnnetään tossuun.)
Neulo sitten 2 kerrosta oikein ja jaa silmukat siten, että kahdella päällyspuolen puikolla on 12s ja alapuolen puikoilla 16s. Aloita kavennukset kuten jos olisit neulomassa tavallista sukkaa: kavenna joka toisella kerroksella 3. puikon alussa ja 4. puikon lopussa 1s kunnes kaikilla puikoilla on 12s (=48s).
Jatka sitten sileää neuletta, kunnes on aika kaventaa (esim. koossa 38 kavennukset aloitetaan, kun työn pituus on 20cm).
 Tee haluamasi kaltaiset kavennukset. Tässä on käytetty sädekavennusta, josta itse pidän eniten. 
1. kavennuskerros: *4o, 2o yhteen* 
neulo 4krs oikeaa
2. kavennukerros: *3o, 2o yhteen*
neulo 3 krs oikeaa
3. kavennuskerros: *2o, 2o yhteen*
neulo 2 krs oikeaa
4. kavennuskerros: *1o, 2o yhteen*
neulo 1 krs oikeaa
5. kavennuskerros: *2o yhteen*
katkaise lanka, vedä neulan avulla lanka kaksi kertaa kunkin silmukan läpi, kiristä, päättele nurjalle.


Poimi nyt apulangan ylä- ja alapuolelta 26 silmukkaa puikoille, poista apulanka.


Virkkaa jokaiseen silmukkaan kiinteä silmukka, virkkaa puikkojen välistä molemmilla puolilla 1ks.
Virkkaa vielä 2 kerrosta kiinteitä silmukoita, joista viimeisellä kerroksella puikkojen väli-kohdassa 3ks yhteen. (Muoto pysyy tiiviimpänä). Voit viimeistellä reunuksen rapuvirkkauksella, kuten kuvan tossuissa. (=virkataan kiinteitä silmukoita mutta väärään suuntaan, jolloin tulee tuollainen nyppymäinen reunus).


Tee toinen samanmoinen ja siinä sinulla on valmis pari jalkaan vedettäväksi. Päällyksen voi vielä kirjoa tai muutoin koristella mieleisekseen.
Nimikilpailun voittajaksi tupsahti Tossukka, yhdistelmä tossua ja sukkaa kuten itse objektikin on.

Mukavia neulontahektiä!

-nanna-

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Samaa sukua, eri maata


Olen saanut jostain Novitan 7-veljestä Jätti-raita kerän. Itse en tunnusta mokomaa ostaneeni, koska en pidä siitä, miten noissa värit vaihtuvat. Mutta koska tällainen kerä nyt kuitenkin varastosta löytyi, niin pitihän siitä sukat tehdä.


Sukka numero 1.


Sukka numero 2.


Okei, tideän, että sukat pitäisi aloittaa saman värisestä kohdasta, mutta siinä menee vaikka kuinka paljon lankaa hukkaan. 
Ei olisi tarvinnut olla huolissani, lankaa jäi reilusti yli.
Siispä vielä pienemmät versiot kaupan päälle.


Sukka numero 1.


Sukka numero 2.


Nyt meni langan riittävyys jo tosi tiukille. Kun sukka numero kaksi oli päätelty, lankaa jäi hurjat 3cm.


Mutta tässä ne nyt ovat, äitisukat ja lapsisukat. Isommat kokoa 37 ja pienemmät 25. Eikä tarvitse miettiä mitä loppulangasta tekisi, kun sitä ei kerran ole.
Eikä tuo eriparisuuskaan oikeastaan haittaa, onhan niissä paljon samaakin.

Lankahan oli 7-veljestä (75%villa, 25% polyamidi, vesipesu 40°), puikot 4mm.
Kantapää on tällä kertaa ainaoikeaa neulosta, kärjessä sädekavennus. Siis ihan perussukat.

-nanna-

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Palmikkovarsisukat


Työ vaatii joskus pistäytymään Helsingissä. Junamatkalle on hyvä varata kunnon eväät.
Tällä kertaa kerä Novitan 7 veljestä ja 4mm puikot.


Ajattelin vaihteeksi tehdä jotain palmikkokuviota varteen. 


Sekaan mahtui myös pari nyppyä, joiden ohje löytyy edellisen päivityksen oliivihuivista.


Kantapäät vahvistettua neulosta, kärjissä sädekavennus.


Hyvin riitti 150g kerä ja vielä jäi ylikin.


Valmista, koko 39 (75% villa, 25% polyamidi, konepesu 40°).


Kantapään kuvio:

1.krs *1o, nosta 1s neulomatta*
2. ja 4.krs nurin
3.krs *nosta 1s neulomatta, 1o*

-nanna-