maanantai 25. helmikuuta 2013

Eläintarhaa pukkaa...


 Minulla on jo jonkin aikaa ollut ajatuksena neuloa eläintarha, mutta sukkien muodossa. En vaan ole saanut kehiteltyä ajatusta sen pidemmälle. Nyt hiitolomalla on onneksi aikaa viimeistellä muutamia keskeneräisiä juttuja.


Ankkasukat valmistuivat jo jokin aika sitten. Nämä ovat kokoa 30.



Näistä on vähän hankala sanoa, ovatko lintuja vai kaloja... Olkoon nyt sitten vaihtelun vuoksi kaloja. 
Kooltaan kalasukat ovat huimat 26.

*******


Seuraavaan pariin pitkin jo hakea ihan elävää mallia :-) Kuvat ovat parin vuoden takaiselta Legolandian reissulta; kävimme samalla Givskudin eläintarhassa, joka on muuten näkemisen arvoinen paikka: siellä pääsee ajelemaan autolla tai bussilla ympäri eläintarhan aitakuksia ja joissain kohdin jopa kävelemään eläinten keskellä, kuten vaikkapa näiden hauskojan kissamakien.

 "Mä tahtoo veivaa veivaa..."

*******


Seepran (tai kissamakin hännän, samaa raitakuosiahan sekin on) innoittamana neuloin nämä sukat.


Ruma vanha joulukortti apuvälineeksi


Harjakset virkkuukoukun avulla kiinni, pieni parturointi (vain latvojen tasaus).


Alkuun ompelin silmiksi Tiimarista ostettuja askartelusilmiä, niitä, joissa pupilli liikkuu. Mutta kun kiristin lankaa, niin koko silmä irtosi. Eihän sellaisia uskalla käyttää! Lopulta apu löytyi lähempää kuin arvasinkaan: Ompelukonekeskus Koivusta, jonka Tampereen toimipiste sijaitsee ihan kivenheiton päässä. Verkkokaupasta löytyy melkein kaikkea mitä vaan voi kuvitella tarvitsevansa ja lisäksi paljon muuta. Kuten nyt vaikka näitä kestäviä nappisilmiä. Ja palvelu on ylitsevuotavan ystävällistä!


Silmät vielä paikalleen ja valmista tuli. Onkohan oikeilla seeproilla ruskeat silmät? 
Nämä sukat ovat muuten kokoa 34.


Tässä tämänhetkinen eläintarhani. Lanka näissä kaikissa on ollut Gjestal AS Maija (85% villa, 15% polyamidi), mutta se on sen verran löysäkierteistä, että neulominen on hankalampaa kuin vaikkapa Novita Nallesta, joka on suunnilleen saman vahvuista. Puikot ovat kokoa 3mm ja silmiä kuluu yhteen pariin neljä. Sukan malli on ihan perussukka, ankoissa ja seeproissa päällysosa on neulottu joustimena, kaloissa sileänä. 

(Vinkki: jos haluat raidallisesta joustimesta siistimmän näköisen (ts. ettei nurja kohta näytä erilaiselta kuin oikea), kannattaa aina väriä vaihtaessa neuloa ensimmäisellä kerroksella kaikki silmukat oikein ja aloittaa joustinneule vasta toisella kerroksella.) 

*****


Tähtimatto



Ostin taannoin 1200g miniontelokudetta. En ole aiemmin moisen materiaalin kanssa ollut tekemisissä, joten varuilta uitin vyyhdin vesiämpärissä ennen kerimistä. Sisäinen blondini varmaan pääsi tuossa kohtaa voitolle, koska nostin vettävaluvan vyyhdin ammeen päälle kuivumaan ja aloin innolla suunnitella mallia. 
Odotin päivän.
Odotin toisen.
Odotin kolmannen. 
Vyyhti oli ja pysyi kosteana. Kieputin sitä kuivumaan aina vähän eri päin. Käytin saunan jälkilöylyissä. Annoin roikkua pyyhekuivaimen lähettyvillä.
Lopulta liki viikon odottelun jälkeen totesin että missään kohtaa ei ole kosteutta havaittavissa. Ja eikun kerimään. Eikun... 
Kaiken kieputtamisen ja pyörittämisen jälkeen vyyhti oli niin kertakaikkisen solmussa, että vei kaksi päivää saada koko komeus kerittyä. Huoh. Siinä kohtaa otti jo niin päähän että jäi kerätkin kuvaamatta. Ja matonteon vaiheet.


Mutta lopputulos on oikeastaan aika nätti. Virkkailin perinteisellä tähtikuviolla 8mm koukulla niin pitkään kun kudetta riitti.


Ja sitä riitti kaikkiaan 65x118cm verran.

  

Auki...


...ja rullalla.

*******


Aiemmin olen käyttänyt samaa kuviota mm. kaulahuiviin, jota löytyy Putiikin hyllyltä eri väreissä. 

*******
Lisäys:


Tässä vielä pyynnöstä omin pienin harakanvarpain piirretty tähden mallikerta. Laske silmukoitten määrä haluamasi leveyden mukaan, yksi mallikerta on 14s ja reunoissa voit tehdä haluamasi määrän "tyhjiä" ruutuja ja pylväitä vahvistukseksi.

kjs =  ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka
p = pylväs
2p = kaksoispylväs (kierrä lanka 2 kertaa koukulle)

-Nanna-


perjantai 15. helmikuuta 2013

Vauvan kevätpeitto


Minulle oli jäänyt hyllyyn Novitan Papageno-nimistä akryylilankaa, enkä oikein tiennyt mitä siitä tekisin. Lanka on kerällä pirteän väristä, mutta erivärikeristä ei oikein koskaan tiedä, miltä lanka neulottuna pintana näyttää. Tämä näytti aika tunkkaiselta. Mutta koska, kuten aiemmasta päivityksestä ehkä huomasitte :-), lankavarastoni on melko kattava, otin kaveriksi valkoista Miamia, ja näitä yhdistämällä sitten saa jo vaikka mitä mukavaa aikaan.


Kuinka ollakaan, näistä tuli vauvanpeitto :-)


Mallineule on todella yksinkertainen: 
4krs aina-oikeaa päävärillä (oikein sekä oikealla että nurjalla puolella)
2krs aina-oikeaa korostevärillä: neulo sekä oikealla, että nurjalla puolella 2s oikein, nosta 3.s neulomatta niinkuin aikoisit neuloa sen nurin. Jätä tehostelanka oikealla puolella nostetun silmukan taakse, nurjalla puolelle nostetun silmukan eteen... ja taas 2 oikein, nosta 1...
Reunoissa nouloin kolmella silmukalla aina-oikeaa valkoisella.


Pinta on hauskan eläväinen.


 Tämän peiton koko on 69x73cm.
Langan menekki: vajaa 4 kerää valkoista Novita Miami -lankaa ( 50% puuvilla, 50% akryyli) ja vajaa 2 kerää kirjavaa Novita Papagena-lankaa (100% akryyli). Molemmat langat voi pestä koneessa 40°.
Käytin 5mm:n puikkoja ja tässä peitossa silmukoita oli 125.

*****


Olen aiemmin tehnyt samalla mallineuleella myös kaulahuivin. Tässä lankoina oli sini-vihreä-kirjava Papagena sekä musta mohairlanka.
Molemmat työt löytyvät valmiina Putiikin hyllyltä.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mattovirkkausta



Nyt on kovasti in virkata trikoosta mattoja. Päätin minäkin kokeilla.
Kaupasta iso vyyhti trikookudetta, jonka kastelin, jotta valmis matto ei sitten ensi pesussa kutistuisi. Huh. Vyyhti ei meinannut kuivua ei sitten millään... Lopulta sain sentään kerät kerittyä.


Mietin jotain somaa pyöreää kukkamallia...


Tässä vielä lähtökuopissa. Lopulta pyöreä mattoni oli lähes valmis...
Mutta kuinkas sitten kävikään!!


Lopputulos oli perinteinen mummonneliö.


Kokoa matolle kertyi 76cm kanttiinsa, painoa 1,1kg. 
Kiva kokeilu, mutta ei ehkä ihan minun juttuni tämä mattovirkkaus...

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Jättikerien lumoa


Haksahdin pari vuotta sitten ostamaan muutaman jättikerän Novitan Varpu-lankaa, ihan vaan sen vuoksi, että kerät olivat niin syötävän söpön näköisiä. Kokoa kerillä oli 500g, materiaalina 67% akryylia, 14% villaa, 10% polyesteria sekä 9% mohairia.

Alun innostuksen puuskassa tein hartiahuivin, malli muistaakseni jostain Moda-lehdestä. Kolmion muotoisen huivin mitat ovat 150 x 85cm. 


Seuraavaksi kokeilin hauskaa kuviota, joka neulotaan ympyränä keskeltä alkaen. Tämän paidan osat löytyivät parista eri laatikosta, ja liittyvät "yhdistä osat kokonaisuudeksi 2013" -projektiini. 
Olen varmaan maininnut, että tapana on tehdä erinäisiä neuleita, mutta kun neulomisosuus on hoidettu, osat hautatutuvat sedimentteihin, koska kaikki neulan käyttöä vaativat hommat ovat minulle kertakaikkisen vastenmielisiä. Nyt vakaa päätökseni on yrittää saada sedimenttikerrokset ohuemmiksi ja paljon uutta valmista Putiikkiin.


Viimeistelin helman ja kauluksen virkatulla pitsikoristeella. Neuleen koko on S-M-

Seuraavaksi erään kassin pohjalta löytyi shaalikaulusjakku, hihojen kiinnitystä vailla valmiina. Sain hihat paikalleen, wau! Jakku on kooltaan M-L.


Varpu-langasta tehdyt neuleet ovat aivan ihanan pehmeitä ja kevyitä, ja koska lanka on liukuvärjättyä ja hieman epätasaista, neleen pinnasta tulee kauniin elävää. 
Mikäli kiinnostuit, nämä yksilöt löytyvät Putiikin hyllyiltä.

Neljästä kerästä on jäljellä vielä tämä ihana möykky. Kyllä siitä vielä huivi jos toinenkin syntyy :-)