perjantai 29. kesäkuuta 2012

Toisenlainen juhannuspuhde

pöydän pintaa/surface
retro kukkapöytä / retro floral table

Muistatteko näitä -70 luvun lastulevystä tehtyjä kukkapöytiä, joiden kanteen oli jostain syystä upotettu muovinen allas? Tällaisia näki lapsena ainakin Pohjanmaalla useiden rintamamiestalojen lasikuisteilla. 
Sain Facebookin kautta aivan tuntemattomalta ihmiseltä tällaisen retrotapauksen, ja he kuljettivat sen vielä ihan kotiovelle asti. Kiitos Piia!

Näin heti sieluni silmillä kuinka maalaan tästä tummemman version, koska olen tällä hetkellä jostain syystä tykästynyt ruskeaan. Ja edellisistä projekteista oli jäänyt petsilakkaa yli, joten ei muutakuin pensseli käteen ja maalaamaan.
Juhannusaattona oli mitä hienoin ilma maalaamiseen, ei tätä oikein sisällä viitsi tehdä, kun kerran ulkotiloissa tuuletus hoituu itsekseen.

Ensi sutaisu paljasti, että kyseessä ei ollutkaan sama lakkasävy, jota olin aiemmin käyttänyt. Kuvittelin työskenteleväni tumman pähkinän kanssa, mutta purkin kyljessä lukikin mahonki. Kääk. No, tästä tuli sitten vaaleampi ja punaisempi, kuin mitä oli tarkoitus. Mutta ihan hieno tämäkin. Illan aikana sain maalattua pari kerrosta ja sitten projekti sateen varalta autotalliin suojaan.

maalari/decorator

kaksi maalikerrosta/after two layers


This was my Midsummer -project: I got a retro floral table through Facebook - column, thanks for Piia! For some reason I'm now days very keen on dark brown color and so I decided to paint this pretty table.
It's nice thing to do outside where air conditioning is not a problem.

At first evening I got two paint layers ready and then put the project to garage in case of rain.


viimeinen maalikerros/after last layer
Sitten alkoikin tyypillinen suomalainen kesä: sadetta ja koleaa tuulta kesti liki viikon kunnes eilen illalla vihdoin pilvien välissä oli niin iso rako, että uskalsin jatkaa käsittelyn loppuun.
Lakka oli lähes jämähtänyt ja pensseli kuivettunut. Mutta sain sentään vielä yhden kerroksen valmiiksi. Sitten vain kuivattelu ja putsattu laatikko paikalleen. Hieno tuli!

Miinukset: 
a) kun maalaa ulkona, joutuu varautumaan ötököiden invaasioon. On ihan käsittämätöntä, miten niin moni haluaa päättää päivänsä takertumalla tahmeaan maalipintaan. Ja eihän niitä siitä irti saa millään. Pöydän pinta on siis kivan röpyliäinen, kun jokaisessa maalikerroksessa on omat itsemurhaötökkänsä balsamoituina.
b) älä koskaan, siis KOSKAAN, käytä Ikean siveltimiä. Niistä irtoaa nimittäin karvoja maalattavaan pintaan. Ja kuten ei ötököitä, ei karvojakaan saa irti, vaan ne jäävät somasti muistuttamaan onnettomasta sivellinvalinnasta pöydän pintaan. 

No, enhän minä täydellisyyttä tavoitellutkaan, vaan sievää käyttötavaraa uusien ikkunoiden eteen. Ja siihen tehtävään tämä pöytä soveltuu mitä parhaiten. Jaa että mitä altaalla tehdään? Varmaan keskeneräiset käsityöt päätyvät siihen :-)

Project got delayed for week 'cause of typical Finnish summer-weather: rain and parky wind. Finally there was a little hole in clouds and I could finish my job. Yet the washed plastic box on it place and it was ready!

Minuses:
a) while painting outside, there is army of bugs that is willing to end its days by clinging in just painted surface.
b) do never, just NEVER, use Ikea's paintbrushes: they lose hair which are almost impossible to remove.

Well, I didn't aspire to the perfection but a pretty usable table to the front of our new windows, and for that purpose this table is just perfect. 

valmista! / ready!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti