lauantai 28. maaliskuuta 2015

Keväiset tulppaanisukat



Piirtelin tulppaanikuvion jo pari kuukautta sitten, mutta en ole saanut inspiraatiota sen toteuttamiseen. Mutta kun kevät meinasi aurinkoisten päivien myötä päästä yllättämään, niin kaivoin lopulta esiin sopivat värit ja aloin tuumasta toimeen.


Tein ensin sukkaosan varpaista alkaen (molemmat omilla pyöröillään) vihreällä, ajattelin, että se näyttäisi vähän nurmikolta. Alkuun tein epätasaisin välein nurjia silmukoita korostamaan nurmikon epätasaisuutta, mutta se kokeilu meni purkuun: näytti enemmän virheeltä kuin nurmikolta.


Kantapään kokeilin tehdä ihan normaalina, mutta vain ylösalaisin ristiin vahvistettua neulosta.


Jälkikäteen huomasin, että vahvistettua neuletta olisi voinut jatkaa takana resorin alkuun saakka. Mutta en tätä nyt kuitenkaan purjanut, kun kavennukset kokeilin jo kahteen kertaan. Lopputulos: kavennukset joka toisella kerroksella on parempi kuin joka kerroksella.



Sitten itse kuvion kimppuun. Löysin netistä ohjeen, jolla pystyy neulomaan intarsiaa pyöröneuleena.
(ohjevideo täältä). Periaatteessa ihan toimiva systeemi, mutta kun kuvioni ei ollut mitenkään säännöllinen ja keriä alkoi olla työssä samaan aikaan 17, niin lopputulos oli aika löysä. Joten purkuun sekin. Toki aion tekniikkaa jossain selkeämmässä työssä varmasti vielä käyttää.
Päädyin siis neulomaan varret valkoisella ja silmukoimaan kuviot valmiin neuloksen päälle. 
Neuloin aina pätkän ja silmukoin siihen saakka, koska ajattelin, että se on helpompaa, kun ei tarvitse niin pitkälti kurottaa varren sisään. Ihan toimiva ratkaisu.


Tällaiset niistä sitten tuli. Aivot meinasivat nyrjähtää, kun tein toisen sukan peilikuvana suoraan kuvan mukaan kääntämättä sitä :-) Yhdessä kohdassa on silmukan heitto, mutta en kerro missä!


Lopputulokseen olen kohtalaisen tyytyväinen, mutta jos tekisin toiset samanalaiset, niin leventäisin varren takana tuplasti silmukoita (nyt levensin tasavälein yhteensä 8s), koska silmukoiminen  tekee pinnasta joustamattoman. 

Kokoa sukille tuli 39-40,  kapean varren pituus on 27cm. Jospa sopiva jalka jostain ilmaantuisi :-)
Lankana käytin seiskaveikka 4mm pyöröillä.

Jos innostuit kokeilemaan kuviota, löydät sen täältä.

Virpoi varpoi tuoreeks terveeks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti