tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vauvan peitto persikoista


Facebookissa tuli virkkausryhmässä vastaan kivan näköinen ruutu. Sitä piti tiestysi kokeilla.
Langaksi valikoitui pehmoinen Rose Mohair (tuotanto lopetettu, korvaava lanka Rose) ja koukku 5mm. 


Ruutua oli mukava virkata, ja niinpä niitä sitten tein useamman, lähinnä junassa ja lomareissulla Kokkolassa.
Yhdestä kerästä riitti vähän yli neljään ruutuun, joten kuuden kerän varasto lankaa saneli sen, miten suuri valmiista työstä tuli. 
Yleensä ruutujen tekoa aloittaessani en tiedä, mikä työstä isona tulee, ja siksi päädyn useimmiten lopulta vauvanpeittoihin, vaikka oma vauva on pian 13 vuotias :-)


Innostuin ehkä pingottamaan tätä vähän turhankin paljon, mutta näkyypä kuviot selkeämmin.


Valmiin peiton koko on 20 ruutua, 96x78cm ja lankaa kului viisi ja puoli kerää.


Mielestäni tästä tuli herkkä ja kaunis.


Kuvioita voisi kokeilla vaikka isompaankin peittoon. Sitä oli mukava virkata: kerrokset olivat riittävän erilaiset, jotta ei ehtinyt kyllästyä ja malli silti sen verran yksinkertainen, että sen oppi parin palan jälkeen ulkoa.


Jos innostuit kokeilemaan, neliön suomenkielinen ohje löytyy koukuttamo.fi:stä.

-Nanna

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pieni arvonta Facebookissa




Kolean kesän loppumetreillä pistetään pystyyn pieni arvonta. 
Onnekkaalle voittajalle on luvassa iloinen avainemperä, johon on integroitu pullonavaaja, rullamitta ja valo sekä lisäksi hieman tehokkaampi ledilamppu. 
Sekaannuksen välttämiseksi osallistumaan pääset vain Facebookissa tykkäämällä kuvasta.
Onnea 15.8.2015 tapahtuvaan arvontaan!

-Nanna

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Bling blingiä


Sitä on jälleen koluttu lankavarastoja. Novitan Säde-lankaa on jemmassa useampaa eri väriä, niistä pääsi nyt käsittelyyn pinkki. Sädehän on läpeensä keinokuitulankaa, mutta tuntuu yllättävän mukavalta. Ja SE juttu on langassa mukana olevat paljetit.


Ohjeeksi valikoitui Dropsin ohje 159-31, johon lisäsin ulkoreunaan vielä muutaman kerroksen aina-oikeaa. Ja tein ohjeesta poiketen alun aina-oikeaa kerrokset sileänä. Kuvassa suoraan puikoilta pudonneena...


... kastumassa...


...enimmät vedet kevyesti painelleen pyyhkeeseen...


... ja nuppineuloilla venyttäen kiinni alustaan ja annetaan kuivua.


Pingotuksen jälkeen huivin koko on 80x180cm, lankaa kului vajaa 5 kerää 4mm puikolla.


Tästä ei huivi enää paljoa "nätimmäksi" pääse, vai mitä :-)


Mutta hauska tätä oli neuloa, eikä Säde ole tarkoitettu purettavaksi langaksi (kokeilin muutaman kerroksen verran, kun kuviossa tuli virhe).


Tämä voisi hyvinkin sopia asusteeksi johonkin kesäjuhlaan, jos vaikka sattuisi suomalaiseen tapaan kylmä yllättämään.

Bling Bling!

-Nanna


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Marjapuurosukat by NannaP




Ihastuin itse kovin jokin aika sitten neulomiini luonnonvalkoisiin pitsisukkasiin, joten päätin tehdä toiset samanmoiset.


Pienenpientä ohjeentynkää löytyy täältä. Nämä sukat ovat hieman valkoisia isommat: alussa kärjen levennyksiä on yksi enemmän, eli silmukoita on teräosassa 30 molemmilla puolilla ja varressa on resorin sijaan neulottu lisätyillä silmukoilla valepalmikkoa.


Varpaista varteen ja kahden sukan samanaikainen neulominen on siksi niin mukavaa, että ei tarvitse pelätä langan loppumista kesken kärkikavennusten. Periaattena voi pitää, että kun lanka loppuu, sukka on valmis. 


Tämä pari valmistui yhdestä 100g kerästä Nalle-lankaa (75% villa, 25% polyamidi, konepesu 40°) kolmen millin pyöröpuikolla. Ja vielä 20cm lankaa jäi ylikin.
Sukat ovat kokoa 39-40 ja varren pituudeksi tuli 12cm.

Ja nämähän näyttävät ihan ruismarjapuurolta, eikö vaan!

-Nanna





lauantai 30. toukokuuta 2015

Leopardi-sukat



 Muistatteko vielä Viru Valge-sukat parin vuoden takaa?
Samainen mieshenkilö palasi sukka-asiaan. Tällä kertaa ajatuksena oli leopardikuvio ja satiininyörit.
Keskustelu meni ihan mukavasti, aikaakin oli runsaasti, syyskuussa vasta tarvittaisiin. Lupasin toki sukat tehdä, koska haasteet ovat mukavia.
Kunnes yhtäkkiä kysymys kuuluikin "ehtiskö nää jo perjantaiksi postissa"? Tässä kohtaa alkoi vähän hirvittää, mutta ei muutakuin kuvion suunnitteluun ja langan ostoon. 


Sukanteko istessäänhän ei kauan kestä, mutta ei-toistuvan kirjoneulekuvion tekeminen sen sijaan kestää, kun jokainen kerros ja silmukka pitää laskea ja katsoa erikseen. Neuloin kaiken vapaa-ajan ja viimeiset kolme yötä kahteen saakka. Torstaiaamuna klo 2:40 sukat oli viimeistelty ja valmiina postitettavaiski ja ehtivät aamu kahdeksalta tyhjennettävään postilaatikkoon. 
Arvaatte varmaan, että olin tuon päivän töissä hieman hitaalla vaihteella :-)
Perjantaina sain mailia, että sukat olivat ehtineet ajoissa perille, ja olivat kuulemma vielä paljon hienommat kuin tilaaja oli uskaltanut odottaa. Seuraavat tehdään kuulemma sitten vastaväreissä, mutta löysemmällä aikataululla (toivottavasti!!!).
Ja toivottavasti myös sukkien saaja on ollut tyytyväinen.


Väliin meinasi usko loppua, mutta eivät nämä jalassa loppuviimein kovin pahalta näyttäneet :-)
Sukat on neulottu ylhäältä alaspäin kirjoneuleena kaventaen joka 10.krs pari silmukkaa.
Valmiista sukasta on poimittu edestä mustalla silmukat nauhakujia varten, neulottu muutama kerros sileää oikeaa ja sitten reikäkerros nauhojen pujottamista varten.


Sukat ovat Nalle-lankaa ja neulottu 3mm cubics-pyöröpuikolla.
Nämä ovat kokoa 40 ja varren pituus on 35cm.
Kapea satiininaru löytyi Eurokankaasta (2,90e 27m :-) riittää siis vielä toisiinkin sukkiin), ja ne on jätetty pitkiksi, jotta tuleva omistaja voi kiristellä sukat omaan pohkseeseen sopivaksi ja katkaista sitten turhat pätkät pois.

Väri on luonnossa vähän kirkkaamman pinkki, mutta yöllä kuvatessa ei ollut saatavilla kuin keinovaloa, joten kuva hieman valehtelee.
Jos haluat kokeilla kuviota, niin sen löydät täältä
Mallissa on 80s, mutta aloitin resorin 84 silmukalla ja kavensin nilkkaa kohden lopulta 66s:aan ja kantapään kavennusten jälkeen silmukoita on 63.

****

Nyt olen ollut kokonaista kaksi päivää kutomatta tai virkkaamatta ja koittanut varovasti venytellä kipeää niskaa ja jumittuneita hartioita. Mutta jospa tänään illalla taas tarttuisi varovasti puikkoihin ja jatkaisi keskeytyneitä tekeleitä :-)

Onnittelut kaikille valmistuneille, koulunsa päättäneille ja muuten vain ansaitun lomansa aloittaneille!

toivottelee Nanna



torstai 14. toukokuuta 2015

Villis tädille



Tätini pyysi tekemään itselleen villatakin tyyliin "kunhan on jonkinlainen" :-) Tällaisia pyyntöjä on jostain syystä paljon vaikeampi toteuttaa kuin tarkkaan määriteltyjä juttuja. Jonkin aikaa juteltuamme tuli sentään jotain vinkkejä: viininpunainen väri, pyöreä pääaukko, eteen jotain kivaa ja pituutta enemmän kuin vain napaan saakka.


Pidemmittä puheitta, tällainen tästä sitten tuli.
Etukappaleen kuvion poimin Dropsin mallista 160-17, muutoin säveltelin ja soveltelin. Hihat olisivat saaneet olla leveämmät, katsotaan, pitääkö ne tehdä uusiksi.


Mutta sainpahan ihanat ruusunapit vihdoin käyttöön. En muista yhtään mistä olen nämä ostanut; ne ovat olleet minulla vuosia odottamassa sopivaa kohdetta, mutta kun en ole mitään viininpunaista tehnyt, niin odotus on venynyt ja venynyt.
(Tunnustettakoon tähän väliin, että lankojen ohella myös napit kuuluvat hamstraamiini asioihin.)

Lanka on Viking Vilma (75% villa, 25% polyamidi, konepesu 40°) ja käytin 3,5mm puikkoa. Lankaa meni ehkä 600g, mutta en oikein pitänyt tämän langan neulomisesta: on vähän Maijan oloista. Ei nyt mitenkään tavattoman löysäkierteitsä, mutta jokin tässä esti rakkaussuhteen syntymisen. Valinta osui lankaan, koska muiden lankojen värikartoissa ei ollut tällä kaudella viininpunaista.

Täti jää hyvin ansaitulle eläkkeelle pitkän lastenhoitouran tehneenä, ja olen pienen aikaa itsekin ollut yksi hänen kymmenistä, ellei sadoista hoitolapsistaan. Tämän takin myötä toivottelen hänelle leppoisia eläkepäiviä.

***************

Viime maanantaina selailin Iltalehteä, ja siinä oli juttua parsakaalista, joka on kuulemma superruokaa. Artikkelin ohessa oli resepti paistettuun parsakaaliin. Ohje kuulosti niin eriskummalliselta että sitä oli pakko kokeilla. Tässä lainattuna (kuva jäi ottamatta).

Paistettu parsakaali a'la Iltalehti:

1rkl kasviöljyä
25g säilykeanjoviksia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 punaista chiliä ohuina viipaleina
1 suuri parsakaali pestynä ja pieniksi osiksi paloiteltuna
1rkl kapriksia
1rkl kurpitsansiemeniä

1. Kuumenna öljy suuressa paistinpannussa tai wokissa, lisää anjovikset, valkosipulit ja chilit. Paista pari minuuttia sekoitellen.
2. Lisää parsakaali ja kaprikset, paista viitisen minuuttia. Paahda toisella pannulla kurpitsansiemeniä ilman öljyä kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita.
3. Koristele paistos kurpitsansiemenillä ennen tarjoilua ja tarjoa lisukkeena tai sekoita pastan joukkoon.

Oma versioni: unohdin ostaa kurpitsansiemenet. Kaapissa oli Valion Crea-sarjan Paahdettu paprika -ruokakermaa. Lorautin sen paistoksen sekaan ja annoin vielä hieman hautua. Keitin kaveriksi nauhapastaa ja pinnalle ripoteltiin pastajuustoa.
Oli yllättävän hyvää, saa kuulemma tehdä toistekin.

kokkaili Nanna



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pitsisukkaset by NannaP


Tänään valmistuivat Nalle-langasta tehdyt pitsisukkaset. 
Nämä on neulottu 3mm (100cm) cubics-pyöröllä, neulomissuunta varpaista varteen ja ranskalaisella kantapäällä. Tein kantapäähän sakka molemmat sukat erikseen looppaamalla ja varresta ylöspäin molemmat yhtaikaa samalla puikolla.


Ylimalkainen ohjeistus menee näin:
luo 8s sekä ylä- että alapuolelle, 1krs oikein.
Lisää molemmilla puolilla reunoissa reunasilmukan sisäpuolellal 1s ensin joka kerroksella 6x ja sitten joka toinen kerros 4x =28s/puoli.

Aloita pitsikuvio ylemmällä puikolla 1 silmukan päässä reunoista. Vaaleanpunainen osuus on valepalmikkoa, jonka ohje löytyy esim. tumpun ohjeen yhteydessä täältä. Älä siis neulo siinä noiden merkkien mukaan. Suunnitteluohjelmastani vain ei löytynyt sopivaa merkkijonoa valepalmikolle.


tyhjä ruuru = oikein
musta piste= nurin
valkoinen pallo = langankierto
oikealle kallistuva vinoviiva = neulo kaksi oikein yhteen
vasemmalle kallistuva vinoviiva= ylivetokavennus = nosta 1s neulomatta, neulo seuraava silmukka oikein, nosta neulomatta jätetty silmukka neulotun yli

Kun olet neulonut mallikerran kolmesti, aloita levennykset alapuikon reunoissa joka 3.krs.  Näissä sukissa neuloin lisätyillä silmukoilla 1o, 1n -joustinta, mutta kauniimpaa saisi ehkä jollain pitsikuviolla tai ihan vain sileällä neuleella. Toki joustin tekee sukasta napakamman ja paremmin istuvan.


Kun alapuikolla on  56s, aloita kantapään muotoilut.  Ranskalainen kantapää on selostettu täällä.


Kun kantapää on valmis, poimi ylä- ja alapuolen välistä kieräen vielä yksi silmukka.


Aloita nyt pitsikuvio myös alapuoikolla eli sukan takana. 
Lisää joka 8.krs 1 silmukka yläpuikon reunoissa, neulo lisätyillä silmukoilla 1o, 1n joustinta.
Kun sukkasi on halutun pituinen, (minulla 6 mallikertaa, valmiin varren pituus 15cm) neulo vielä 9krs joustinneuletta seuraavasti:
neulo kaikki nurjat silmukat nurin (vaikka niitä olisi kaksi peräkkäin). Jatka valepalmikon neulomista entiseen tapaan. Lisää jokaisen pitsineulekuvion kohdalla 1s, (= 9s) ja neulo nämä kohdat 1o, 1n - joustinta. Päätä silmukat löysästi esim. puoli milliä paksumman puikon avulla.


Nämä sukat ovat kokoa 38-39 ja istuvat tosi napakasti.
Nalle-lankaa (75% villa, 25% polyamidi, konepesu 40°) kului vajaa kerä.


Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, toivottavasti näille löytyy sopiva jalka jostain, itselle kun ovat hieman liian isot. 

pohdiskeli Nanna